lauantai 29. toukokuuta 2010

2.4.2010 Pitkäperjantai Singaporelaisittain

Aamu alkoi aurinkoisena, mutta meillä oli aina joku ihmeen huono karma, kun sitten alkoi pilvet kerääntyä auringon eteen, kun pääsimme uima-allasalueelle. Tämä päivä oli pyhä Suomessa, mutta ei Singaporessa. Siitä oikeastaan tiesi pääsiäisen saapuneen kaupunkiin, kun monissa kirkoissa alkoi klo 10 aikaan kellot lyömään messun kunniaksi. Tämän jälkeen ihmiset palasivat töihinsä normaalisti. Ymcalla järjestettiin paljon pääsiäisen aikaan erilaisia tapahtumia. Aulaan oli tuotu suuret kukkaistutukset täynnä tuoreita. Näitä samoja löytyi myös monista ostoskeskuksista.

Päivällä lähdimme kävimme shoppailemassa ostoskeskuksissa, mutta emme löytäneet veljen kanssa vielä lahjojamme. Olisihan meillä tässä aikaa etsiä ne. Veli halusi löytää Conversen kengät, jotka olivat täällä paljon halvempia kuin Suomessa ja itselleni havittelin Guess-laukkua myös ns. tuliaiseksi matkasta. Loppuen lopuksi matkasta ei tarttunut kovinkaan paljon tuliaisia vietäväksi. Itseasiassa ostin enemmän tuliaisia tänne ystäville kuin itselleni. Tein myös niin, että ostin postikortteja, jotka kirjoitin siellä ja lähetin tänne ja ne toimivat ns. tuliaisina tutuille.

Illaksi meillä oli luvassa ruokailu Singapore Hard Rock Cafeessa. Taivas synkeni täysin, mutta sade ei ehtinyt alkaa ennenkuin pääsimme syömään. Kävi aikamoinen sattuma, että myös viereisessä pöydässä oleva seurue oli suomalainen. Ravintolan yläkerrassa saimme syödä ja siellä oli screenit alas, josta näkyi mm.syntymäpäiväsankareiden muistaminen jäätelöannoksilla. Koska veljieni tukkia ihailtiin niin paljon, pyysivät tarjoilijat saada ottaa kuvia niistä ihan baaritiskin takana. Kuvia tulikin sitten aika runsaasti. Täällä aloin tuntemaan oloni flunssaiseksi ja päätin, etten lähtisi tämän jälkeen vielä Long Bariin, vaan olisi parempi jäädä lepäämään huono olo pois lääkkeiden voimalla.

Kun pääsimme takaisin hotellille vesisateessa, otin lääkkeitä naamaan ja aloin lukemaan kirjaa. Pian uni kumminkin voitti hereillä olemisen ja aloin nukkua toivoen sitä, että olo olisi helpompi aamulla. Se mistä tämä flunssa alkoi johtui varmasti siitä, että hotellin ilmastointi oli varsin tehokas, joten oli varmasti saanut kylmää päivän/yön aikana.

maanantai 17. toukokuuta 2010

1.4.2010 Aprillia, aprillia

Nukuimme eilisen juhlimisen jälkeen hieman pidempään ja aamupalan jälkeen lähdimme altaalle, koska aurinko paistoi. Uimisen jälkeen päätimme testata McDonaldsin (http://www.mcdonalds.com.sg/) aamiaisen johon kuului mm. pannukakkuja ja munakasta. Lähdimme Singapura Plazalta metrolla Clarke Qauyihin (http://www.clarkequay.com.sg/) , jossa olemme käyneet edelliselläkin reissulla. Alue käsitti vielä silloin alueen, jossa oli paljon pieniä käsityöläispuoteja sekä ravintoloita. Nyt tätä aluetta mainostetaan nuorten aikuisten bilepaikkana, koska täällä on ainoastaan ravintoloita ja baareja. Alkujaan paikka on ollut tärkeä kauppaväylä ja kalastajakylä, koska tämän alueen vierestä virtaa Singapore River. Nopeasti se kehittyi satamakaupungiksi. Nykyään alue on sekoitus modernia ja perinteitä.

Aluetta vastapäätä on rakennettu ostoskeskuksia, mutta täältä löytyy edelleen vanha ostoskeskus Riverside Point, joka on toiminut täällä alusta asti. Joessa on monia kymmeniä lauttoja, jotka kuljettavat tänä päivänä tavaroiden sijaan ihmisiä jokiristeilylle katsomaan Singaporea toisesta näkökulmasta. Alueella pystyy myös kokemaan ns.extreme-kokeiluja, sillä alueen reunassa olisi pystynyt hyppäämään benjin-hypyn. Menimme sillan ylitse varsinaiselle alueelle, koska Metro toi meidän läheiseen ostoskeskukseen, josta oli 5 minuutin matka itse alueelle. Täällä meitä kiinnosti yksi ravintola, jossa vanhempani olivat käyneet edellisellä kerralla. Hooters (http://www.hooters.com.sg/home.htm) oli amerikkalaistyyppinen ravintola, jossa oli tarjolla hampurilaisia ja erittäin hyviä ohuita kierreranskalaisia. Hooters on ketju, joten sen sisustus oli hyvin värikästä ja paljon julisteita oli seinillä. Tarjoilijat olivat kaikki naisia ja heillä oli pienet topit ja shortsit jalassa.

Syötyämme lähdimme kiertelemään alueelle ja katsomaan, että millainen alue sitten nykyään on. Tämä oli kaikille pettymys, koska ensinnäkin mikään paikka ei ollut auki vielä päivällä, vaikka klo oli lähemmäs 14. Alueen keskellä oli lava ja siellä joku lauloi jazzia, koska oli Clarke Qauyn jazz-torstai menossa. Ihan aukion vieressä oli mielenkiintoinen baari, joka kulki nimellä Clinic (http://www.theclinic.sg/) . Täällä oli mahdollisuus istua sairaalasängyissä ja juoda tippaletkun kautta juomansa. Toisaalta tästä jäi hyvin epämiellyttävä kuva itselle, koska en tähän paikkaan olisi halunnut välttämättä mennä uudelleen. Auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta päätimme lähteä pois alueelta. Mietimme, että josko olisimme menneet tälläiselle jokiristeilylle, mutta emme löytäneet mistään toimistoa, jossa olisi myyty lippuja näille lautoille. Määräpäänä oli lopulta viereinen Central-ostoskeskus (http://www.thecentral.com.sg/home/index.aspx?key=home), jossa oli paljon japanilais-ja kiinalais-tyyppisiä ravintoloita. Täällä näimme reissun pisimmät liukuportaat. Kumminkaan täällä ei ollut mitään sykähdyttävää, joten lähdimme metrolla Chinatowniin (http://en.wikipedia.org/wiki/Chinatown,_Singapore) , koska se oli lähes vieressä.

Jo metrosta noustessa tuli vastaan kuuma ja mausteilta tuoksuva ilma. Täällä vasta kiinalaisia olikin ja paljon erilaisia turistikauppoja, jossa myytiin halvalla vaatteita, huiveja, matkamuistoja,cd-levyjä jne. Alueella oli paljon ihmisiä, mutta kaupat olivat ihanan viileitä. Täällä kuuli myös etelän maista tuttua huutelua, jota ei kuullut missään muualla torilla tai kylillä. Alue oli koristeltu kiinalaislyhdyillä. Päätimme kulkea ensi alueen päähän, jossa sijaitsi Sri Miriamman Temple (http://www.heb.gov.sg/smt/main-smt.html) , jossa oli valitettavasti restaurointi menossa ja sisälle pääsi vaan ala-aulaan. Täällä ei muutenkaan saa ottaa valokuvia, ellei maksa 5 dollaria, mutta nyt täällä ei olisi ollut edes mitään kuvattavaa. Jopa ulkona oli rakennustelineet, joten ulkokuorestakaan ei saanut kunnollisia kuvia otettua. Päätimme takaisin mennä torille ja siellä kiertelimme eri kojuja. Mukaan tarttui meille vaatteita ja minä ostin sieltä koko matkan ainoan vaatteen, mekon, jossa oli kaunis kuosi. Päätimme lähteä pois metrolla takaisin hotellille.

Menimme lepäämään vähäksi aikaa, mutta lähdin käymään uimassa, jotta tämä nihkeys hieman helpottaisi. Päätimme tänään mennä helpolla kaavalla ruokailun suhteen ja päädyimme Pizza Huttiin syömään jo toisen kerran reissun aikana. Henkilökunta tunnisti meidät, mutta ravintola oli täynnä, joten jouduimme kiertelemään ostoskeskusta ja palaamaan 30 minuutin kuluttua takaisin. Syötyämme lähdimme metrolla taas Long Bariin, jossa sain Faridalta lahjan, kauniit korvakorut, jossa on sydän. Tänään vietettiin aprillipäivää myös täällä eli The 1st April day. Bändin rumpali oli ihaillut veljeni irokeesia jo edellisinä päivinä ja nyt päätti esiintyä perukki päässä, koska hän on muuten kalju. Baari oli aika täynnä, vaikka oli torstai-ilta. Kuuntelimme taas setit ja lähdimme kävelemään kohti hotellia.

torstai 13. toukokuuta 2010

31.3.2010 Syntymäpäivän juhlimista

Herättyäni olin täyttänyt 22.vuotta ja isäni 50.vuotta, joten tänään illalla juhlittaisiin. Olimme jo Sentosalla ollessamme pyytäneet hotellista, että meille varattaisiin tiettyyn ravintolaan pöytä siksi illaksi. Koska se olisi illalla, niin tässä olisi päivä aikaa tehdä vaikka mitä. Viimeksi kun olimme tässä hotellissa, ei aamupala ollut kovinkaan kummallakin ja silloin kävimmekin aina alakerrassa sijaitsevassa McDonaldsissa syömässä. Mutta nyt sitä ei enää ollut, joten oli piti mennä tarkastamaan, että millainen aamupala olisi tarjolla Y-Cafeessa. Aamiainen oli tietysti suppeampi kuin Sentosalla, mutta se sisälsi silti munakasta, patonkia, croissantteja, hedelmäsalaattia, muroja jne. Tällä sai siis vatsansa hyvin täyteen.

Hotelli sijaitsi Kansallismuseon (http://www.nationalmuseum.sg/nms/nms_html/index.asp) ja Yliopisto-rakennuksien ympäröimä ja olipa vieressä kaksi kirkkoakin. Itseasiassa Singaporen keskustassa on paljon kirkkoja, moskeijoita, Hindujen ja Kiinalaisten temppeleitä. Puistoalueita löytyy aika vähän keskustasta, jossakin on aina joku jalkapallokenttä, mutta muuten on vain katuja. Itse huone hotellissa oli isompi kuin Sentosalla ja ikkunasta näkyi nyt palmujen sijaan vastapäisen hotellin julkisivu ja yliopiston julkisivu, jonka seinässä kasvoi vihreää kasvillisuutta peittäen sen lähes kokonaan. Meillä oli siis hyvin tilaa levittää tavaramme ympäri huonetta ja siltä se välillä näyttikin, kun piti vähän siistiä aamuisin sitä ennen siivoojan tuloa.

Päätimme lähteä kävellen Bugis Streetia (http://www.bugis-street.com/) kohden, joka on siis katettu torialue, jossa myydään vaatteita, ruokaa, cd-levyjä, kenkiä, laukkuja jne. Tämä on myös Singaporen suurin ostostori-alue. Pääsimme aika helposti perille, koska katu lähti suoraan hotellilta sitä kohti. Olimme kumminkin liikenteessä niin ajoissa, että kaikki puodit eivät olleet auenneet vielä siellä, joten päätimme mennä läheiseen ostoskeskukseen katselemaan sen tarjontaa. Sielläkään ei oikein mikään ollut auki, joten menimme ulos ja näimme hienon rakennuksen julkisivun, joka oli Iluma-ostoskeskus (http://www.iluma.com.sg/). Emme kumminkaan menneet sinne sisälle, mutta sen julkisivu oli kuin koottu valkoisista kristalli/lego-palikoista. Menimme takaisin Bugisille, mutta emme löytäneet sieltä mitään. Päätimme vielä käydä viereisellä Albert Complexissa, joka kulki paikallisillekin nimellä OG (http://www.og.com.sg/). Paikka joka on kuin heidän Sokoksensa, jossa siis myydään vaatteita miehille, naisille ja lapsille. Lisäksi löytyy kenkiä, laukkuja, kosmetiikkaa, kodin tavaroita ja leluja. Ruokaa tässä kaupassa ei myyty. Takaisin päin mentäessä hotellille kävimme vielä 7Elevenissä (http://www.7-eleven.com.sg/) syömässä jäätelöt ja veli otti Slurpee eli hileistä mehujuomaa.

Hotellilla päätimme mennä katsastamaan, että millainen uima-allasalue olisi katolla. Viime kerrasta toiselle puolelle kattoa oli tehty terassialue, joka oli katettu ja siinä oli jopa baaritiski. Täällä järjestettiin muutamankin iltana tilaisuus, jolloin altaalle ei saanut mennä. Itse uima-allas oli matalampi päistä kuin Sentosalla, mutta keskellä sijaitsi syvempi kohta, jossa syvyyttä oli 2 metriä. Allasta ympäröi aurinkotuoleja ja pöytiä ja perällä oli tehty istutusalueita. Myös katolle oli tehtyt ns.seinät ja niissä oli ikkunoita, joista maisemaa alaspäin. Täältä näkyi jopa maailmanpyörä sekä tuo kummallinen rakennus, joka käsitti kolme yhtä korkeaa taloa, joiden päälle rakennettiin laivaa. Tämä alueen nimi oli Marina Bay Sands (http://www.marinabaysands.com/) ja se tultaisiin kokonaisuudessa avaamaan 2010 vuoden aikana. Rakennuksiin tulisi hotellihuoneita (hotelli olisi valmis syksyllä) ja ylhäällä olevassa laivassa olisi uima-allasosasto. Myös Casino avattaisiin huhtikuun 2010 aikana. Näin kertoi meille ravintolassa hovimestari, jonne olimme illalla menossa.

Uituamme lähdimme Singapura Plazalle syömään Subwayhin patongit, jotta jaksaisimme odottaa iltaan asti. Katselimme mitä liikkeitä tässä ostarilla oli tarkemmin, mutta sitten päätimme lähteä takaisin ostarille, koska iltaan piti valmistautua huolella sekä laittaa ihan ykkösvaatteet päälle. Jäin vielä alas hotellille, koska siinä sijaitsi nettipisteitä, jotka olivat ilmaisessa käytössä ja tässä tuli käytyä joka päivä katsomassa tärkeimmät uutiset Suomesta sekä lukea sähköpostit.

Lähdimme taas metrolla Raffles Cityyn ja kiertelimme kauppoja, jotka edustivat hieman tavallista kalliimpia merkkejä, mutta ajattelimme, ettemme herätä huomiota paremmissa vaatteissamme niissä. Sitten päätimme mennä tänne (http://www.swissotel.com/EN/Destinations/Singapore/Swissotel+The+Stamford/Hotel+Home/Hotel+Description) Swissotel The Stamfordiin, jonka 70.kerroksessa sijaitsi ravintola, jonne menisimme juhlimaan isän 50.vuotisjuhlia. Jo itsehotellin aula oli hieno ja siellä oli tiski, johon piti ilmoittautua, jos oli pöytävaraus yläkertaan. Jäimme vähäksi aikaa odottamaan ja sitten saimme mennä ylöspäin. 70.Kerros sijaitsi 220 metrin korkeudessa ja maisemat olivat huimaavan hienot. Koko Singapore levittäytyi silmiemme edessä. Meitä oli vastassa meidän oma hovimestari, joka johdatti meidät ikkunapöytään, josta näki hienosti suoraan alas. Kun olimme istahtaneet alas, tuli hovimestari laittamaan meille lautasliinat syliin. Tilasimme shamppanjaa ja vettä alkaisiksi. Meidän pöytämme vieressä oli pieni apupöytä, johon esim. vesipullo laitettiin ja siitä kaadettiin aina lisää, kun lasi oli tyhjä. Kilistelimme shamppanjalla ja samalla nauttimme leipää alkupalaksi, jota oli kolmea erilaista tarjolla. Nämäkin siis tarjoiltiin meille pöytään. Itse ei saanut mitään ottaa edes apupöydältä.

Pikkuhiljaa aurinko laski ja tuhannet valot syttyivät loistamaan kaupunkiin. Todella hämmästyttävä näky, jonka muistaa varmasti pitkään ja eipä sitä usein vietä noin hienossa paikassa syntymäpäiviään. Pääruoaksi otin lihaa ja vaikka annos oli pienen näköinen, se täytti vatsan hyvin. Tässä vaiheessa päätimme äidin kanssa lähteä wc:heen ja jopa se oli pieni taideteos. Matkalla tuli vastaan suuria lasillisia kaappeja, joissa oli monenlaisia vesiä, shamppanjoita ja viinejä esillä. Itse wc oli tilana suuri ja käsienpesuhuoneen lisäksi naisille oli tehty erillinen kampaushuone, jossa oli kultaiset rahit ja paljon peilejä. Todella tyylikästä joka puolella. Ravintolan valaistus oli hämyisä, mutta silti niin kirkas, että näki mitä söi. Jälkiruoaksi otin suklaapiirasta ja sorbettia. Täällä annokset eivät olleet sieltä halvimmasta päästä, koska jokainen söi ja joi sen illan aikana noin 100 euron edestä. Lisäksi maksoimme hieman enemmän ikkunapaikasta. Hovimestari kertoi auliisti yleisesti Singaporesta ja selitti, mitä kaikkea ikkunoista näkyy. Hän myös otti meistä kuvia, kun pyysimme. Ruokailtuamme jäimme vielä ottamaan kuvia ja kipusimme 72.kerrokseen, jossa oli New Asia Bar, mutta sinne emme päässeet edes oikein kunnolla sisään, kun meiltä kysyttiin papereita. Ikäraja baariin oli 21.vuotta, joten veljeni eivät olisi sinne päässeet. Lähdimme takaisin alas hissillä ja hienot maisemat saivat jäädä nyt vähäksi aikaa.

Menimme tietenkin tänäkin iltana Long Bariin, jossa tietenkin isälleni laulettiin syntymäpäivän kunniaksi. Hän sai myös lahjoja bändin jäseniltä. Itse isä osti itselleen Tiger-oluen (http://www.tigerbeer.com/pages/default.asp), joka tarjoiltiin pitkästä kapeasta suppilomaisesta lasista, joka oli kiinnitetty puiseen telineeseen. Tämä oli kalliimpi juoda kuin normaali Tiger-olut, mutta hienomman näköinen. Kuuntelimme taas normaalisti loppuun saakka esitykset ja sitten lähdimme kävelemään kotiin päin. Isä päätti vielä esittää YMCA kirjaimet käsillään seisten niiden takana, kun ne oli laitettu hotelliin pihaan. Viimein päivä oli ohitse ja oli aika mennä nukkumaan.

maanantai 10. toukokuuta 2010

30.3.2010 Hotellin vaihto ja kaupunkielämä alkaa

Aamiaiselle tuttuun tapaan taas ja sitten kävimme vielä tällä kertaa ala-uima-altaalla uimassa eikä siellä ollut ketään muita kuin me. Oli erittäin kuuma ja rusketuskin alkoi jo näkymään iholla rusketusrajoina. Pakkasimme loput tavarat matkalaukkuihimme ja menimme aulaan kirjautumaan ulos hotellista. Jouduimme aulassa odottamaan melkein puoli tuntia, koska meidän tavaramme eivät mahtuneet tavalliseen taksiin ja jouduimme odottamaan paikalle suurempaa taksia. Sillä sitten lähdimme kohti keskustaa ja toista hotellia. Matkalla näkyi monia tuttuja rakennuksia, jotka olivat olleet pystyssä silloin, kun viimeksi 7.vuotta sitten olimme olleet mm.samassa hotellissa.

Itse hotelli YMCA Orchard One (http://www.ymcaih.com.sg/Web/main.aspx?ID=,b3e9ee8b-13db-43d7-8335-49d7b9c9c8c4) oli kokenut kohennusta ulkonäössä, mutta silti siitä näki sellainen 80-luvun tyylin mm. saippuassa, joka oli pakattu pieneen paperiseen kuoreensa. Huoneessa odotti vesipullot aivan samalla tavalla kuin edellisessäkin hotellissa saimme joka päivä omat vesipullot huonesiivouksen yhteydessä. Vettä emme siis joutuneet paljon ostamaan tämän takia. Purimme laukkuja hieman ja päätimme lähteä metrolla (http://www.smrt.com.sg/main/index.asp) Hard Rock Cafeeseen, koska veljeni oli odottanut sinne pääsyä paljon.

Hard Rock Cafe (http://www.hardrock.com/locations/cafes3/cafe.aspx?LocationID=81&MIBEnumID=3&src=homepage_locationdropdown) löytyi lopulta aika kivuttomasti, kun oli kartta mukana. Päätimme piipahtaa baaritiskille juomaan yhdet. Itse otin smoothieta, joka oli hileisen kylmää ja hyvää. Veljeäni kiinnosti paikalle olleet kymmenet kitarat, joita hän katseli mielissään. Kävimme vielä viereisessä pienessä Rock Shopissa, ennenkuin lähdimme pois. Kävimme syömässä viereisessä Forum The Shopping Mail:ssa McDonaldsissa ensimmäistä kertaa reissun aikana. Siitä lähdimme kävelemään Orchard Roadia pitkin kohti hotellia, joka nyt siis sijaitsi ihan toisessa päässä pääkatua. Vettä tuli oikein rankasti nyt ja siksi aina piipahdimme ostoskeskuksiin sisälle katsomaan mitä sieltä löytyisi.

Viimein olimme taas meidän "oman" lähiostarin eli Plaza Singapura (http://www.plazasingapura.com.sg/) luona ja menimme sinne kiertelemään, niin että aloitimme ihan yläkerroksesta, tullen pikkuhiljaa alaspäin. Kerroksia tässä ostoskeskuksessa oli hiukeat 9 ja jokaisella niistä oli oma teemansa;kuten pukeutuminen, lapset, kodinelektroniikka, laukut&kengät jne. Liukuportaita meni edestakaisin ja plaza-alueella oli menossa tällaiset omanlaisensa "hullut päivät", jonne oli tuotu vähän vaatteita ja kenkiä alennushintaan Johnny Littlelta. Jaksoimme kiertää tätä jonkun pari tuntia ja teimmekin muutamia löytöjä niin tuotteiden kuin kauppojenkin suhteen. Lopulta oli aika lähteä takaisin hotellille vaihtamaan vaatteet ja hieman lepäämään ennen iltamenoja.

Suuntasimme vaatteiden vaihdon jälkeen takaisin Plaza Singapuralle, jossa alakerrassa oli monia ravintoloita sekä paikallisia, että ihan maailmallakin tunnettuja ketjuravintoloita. Olimme tulleet tänne nyt Pizza Hut:n (http://www.pizzahut.com.sg/) takia. Suomestakin ketju löytyy, mutta emme olleet täällä käyneet kyseisessä ravintolassa. Listalta löytyi pizzan lisäksi mm. pastaa ja ruukkuruokia. Syötyämme lähdimme metrolla kohti Raffles Citya (http://www.rafflescity.com.sg/) eli Singaporen kuuluisinta ostoskeskusta, koska olimme menossa tapaamaan vanhoja tuttuja vuosien takaa.

Pääsimme perille ja tästä metro-asemalta pääsi kahteen eri ostoskeskukseen tuohon Rafflesiin sekä City Link Mail-ostoskeskukseen. Kävelimme Raffles City-ostoskeskuksen lävitse ja löysimme oikealla ovelle, jolloin olimme suoraan vastapäätä Raffles Hotellia, jonka kuuluisaan Long Bariin (http://www.raffles.com/EN_RA/Property/RHS/Restaurants_Bars/Long_Bar.htm) kävi matkamme. Olin siis käynyt joskus hyvin pienenä täällä ja muistin jotain muistikuvia tästä rakennuksesta, mutta en paljoakaan. Kävelimme ensiksi portaat ylös baariin sisälle ja sitten vielä baarin sisällä toiset kierreportaat yläkertaan, jossa siis bändi soitti. Bändin miespuolinen laulaja oli tuttumme, mutta muut bändin jäsenet tunsivat vain vanhempani. Tullessamme baariin, he soittivat Robbie Williamsin Angels-biisiä (http://www.youtube.com/watch?v=Fl4q2WBCywg&translated=1). Tauon tullessa esittäydyimme kaikki toisillemme ja annoimme Suomi-lahjamme. Tuttu sai lahjaksi Lapin Kulta-olutta ja t-paidan sekä naispuolinen laulaja sai lahjaksi Alvar Aallon-maljakon täynnä Fazerin sinistä. Baari oli lähes täynnä, mutta siinä oli tilaa ihan bändin vieressä, joten jäimme siihen istumaan. Täällä on keksitty Singapore Sling-drinkki ja päätinkin maistaa sitä juuri täällä, jossa on sen alkuperäinen resepti tallessa. Itseasiassa drinkki oli hyvää, vaikka oli kovin makeaa. Bändi oli siis juuri soittamut ensimmäisen setinsä ja he soittivat vielä kaksi settiä tämän lisäksi. He soittivat klassikoita ja tämän päivän hittibiisejä hienosti ja se kuulosti aivan siltä, kuin alkuperäiset esittäjät olisivat ne esittäneet. Baarin erikoisuus on maapähkinät, joita on tarjolla jokaisessa pöydässä olevassa puulaatikossa, koska ne kuoret saa heittää lattialle ihan luvan kanssa. Jotkut turistit tätä eivät ymmärtäneet ja tarjoilijat heittivät sitten heidän lähdettyään kuoret lattialle. Moni tulee tänne vain tuon drinkin takia ja lähtevät sitten pois.

Viimein oli meidänkin aika lähteä takaisin hotellille. Baarin edessä odotti tänä ja seuraavina tulevinakin iltoina riksoja, joiden kyydissä olisi päässyt hotellille kätevästi. Me päätimme kävellä takaisin, mutta lähdimmekin väärään suuntaan ja jouduimme palamaan takaisin lähtöpisteeseen, kun huomasimme menevämme kokoajan kohti rantaa, vaikka hotellimme oli keskellä kaupunkia. Kartan avulla löysimme lopulta suoran reitin hotellille. Jopa nyt yöllä oli lämpötila +25 astetta eikä tarvinnut todellakaan kärsiä kylmästä. Tuhannet linnut vain pitivät meteliä ja liikenne oli pelkkiä takseja täynnä. Oli aika mennä nukkumaan, koska seuraavana päivänä olisi aihetta juhlaan oikein kunnolla.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

29.3.2010 Päivä Jurassic Parkissa/Madagaskarissa/New Yorkissa jne.

Päivä oli kosteana ja aurinkoisena. Heräsimme ajoissa ja lähdimme syömään aamiaista. Aamiaisen jälkeen lähdimme suoraan metrolla takaisin Resort Worldiin ja Universal Studios:lle (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore) . Jo ennen puistoa oli tehty tällaiset lippukassat, jotka oli ihan jenkkiläiset. Henkilökunta oli aina pukeutunut teeman mukaisesti ja tässä heillä oli yllään punaiset housut ja paidat ja mustat lakit. Lippu maksoi paljon, mutta eipähän tuonne tulisi mentyä varmasti heti uudelleen. Kun astuimme porteista sisään, näimme pitkän bulevardin eli Hollywoodin(http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/Hollywood) , jonka varrelle oli tehtyä kauppoja, joista osa oli oikeita ja osa ei. Ensiksi päätimme mennä Universal Studios Storeen, joka oli iso kauppa täynnä kaikkiin näihin teemoihin liittyviä tuotteita, jotka puistossa oli esillä. Sieltä löytyi t-paitoja, lippiksiä, huiveja. dvd:tä, astioita, pehmoleluja, Oscar-patsaita, pinssejä, sisustustarvikkeita jne. Tuliaiseksi mukaan lähti paitoja ja pari sisustustavaraa. Kadun varrelta löytyi niin popcorn-vaunuja, kuin Walk of Fame, joka oli suora kopio oikeasti Walk of Famesta. Tämä oli katettu, joten auringon valo tai sade ei tulisi suoraan päälle.

Käveltyämme näiden liikkeiden ohitse, lähdimme kulkemaan oikealle(koko puiston keskellä oli vesialue, jonka ympärille kaikki oli toteutettu) ja näimme edessä todella suuren laivan. Laivaan ei päässyt sisään. Olimme siis saapuneet Madagaskariin(http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/Madagascar) , joka on tuttu leffana. Täällä oli vielä kesken ns. päälaite eli jokilasku, joten oikeastaan alueen läpi vain käveltiin. Olisi alueella ollut karuselli, mutta ei meistä kukaan siihen halunnut mennä. Jokaisessa tällaisella alueella oli tietenkin teemaan sopiva ravintola sekä pieni myymälä.

Seuraavaksi näimme edessä todella hienon linnan, jonne halusimme ehdottomasti sisälle, koska se näytti niin hienolta. Kävi ilmi, että linnan sisällä oli 4D Shrek, jossa näytettiin n. 15 minuutin pätkä uudesta Shrek-elokuvasta, mutta 4D-versiona. Kun oikeastaan olimme jo olleet kerran tällaisessa näytöksessä, niin tämä ei tuonut mitään uutta, mutta oli kiva katsoa animaatiota oikein isossa teatterissa. Sali oli lähes Plevnan isoimman salin kokoinen. Alueella oli myös lapsille tällainen pieni "maailmanpyörä",vuoristorata ja musiikkiteatteri, jossa olisi päässyt kuuntelemaan Shrekin aasin esitystä. Alueen nimi oli Far Far Amay (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/FarFarAway).

Satumaisemat saivat jäädä, kun juomatauon jälkeen pääsimme The Lost Worldiin (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/TheLostWorld), joka oli jaettu kahteen alueeseen Jurassic Parkiin ja Waterworldiin. Jälkimmäiseen emme tutustuneet lainkaan, koska se käsitti laitteen, jossa voi harjoitella surffilaudan kanssa erilaisia esteitä. Jurassic Parkissa oli monia laitteita, mutta jonot olivat myös pitkät, paikoin jopa 35 minuuttia. Täällä oli miniversio Tornadosta, joka kulki täällä nimellä Canopy Flyer. Alueelta löytyi myös kalliokiipeilyä sekä lapsille pienen huvilaitteen. Meitä kiinnosti kumminkin eniten ns. Koskiseikkailun tyyppinen laite, joka näytti kumminkin paljon hienommalta kuin tämä kotimaan laite. Kaikki tavarat piti jättää säilytykseen, koska laitteessa kastuisi kunnolla. Pääsimme ns. vip-jonon kautta laitteeseen lähes heti ja ihmettelimme, miksi ihmiset menisivät laitteeseen sadetakit päällään. Tässä laitteessa piti laittaa turvavyö kiinni ja sitten mentiin! Lautta kulki pyörähdellen dinosaurusten ohitse, kunnes mentiin pimeään putkeen kallioon sisään, niin ettei nähnyt mitään. Yhtäkkiä lautta pysähtyi ja lähdimme nousemaan ylöspäin. Kun olimme ylhäällä, ovet aukesivat ja niin syöksyimme kovaa vauhtia alas. Olimme aivan läpimärkiä, kun pääsimme laitteesta pois, mutta tuo ei haitannut, koska oli lämmin ilma ja vaatteet kuivuisivat varmasti nopeasti. Meillä oli hauskaa märkinä ja nyt tajusimme, miksi paikalliset laittoivat sadetakit päälle tähän laitteeseen.

Kun siirryimme seuraavaan teeman, päädyimme muinaisiin aikoihin, pyramideille saakka eli 1930-luvulle asti. Alueella oli tällainen autorata, samantyyppinen kuin Särkänniemen kantti & kantti-laite sekä vuoristorata, joka meni sisällä temppelissä. Veljeni menivät tähän Muumio-leffan teemaan tehtyyn laitteeseen ja kehuivat laitetta kovasti sen yllätyksellisyyden takia. Sillä välillä, kun veljeni olivat laitteessa, otimme kuvia puujalkojen päällä olevista kahdesta egyptiläisestä miehestä, jotka ilmeilivät ja kulkivat ympäriinsä niiden päällä. Alue kantoi nimeä Ancient Egypt (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/AncientEgypt).

Yksi laite, joka yksittäin hallitsi aluetta oli iso vuoristo tai oikeastaan niitä oli rakennettu kaksi päällekkäin ja ne olivat Tornadoa monta kertaa suurempia. Laite ei ollut kumminkaan vielä käytössä, mutta siitä näki videon, jossa näki kuinka vaunut kiertelee ja kaartelee ympäriinsä rataa ja tekee mm.kobran silmukan. Nopeus toisella vuoristoradalla on jopa 90km/h. Laite on maailman korkein pari-vuoristorata. Tällä Sci-Fi City-alueella (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/SciFiCity) sijaitsi myös karuselli, jossa jopa ne lautaset, jossa istuttiin pyörivät ympäriinsä. Laitteessa pystyy tuntemaan g-voimien puristuksen kehossaan. Tältä siis näyttäisi tulevaisuudessa maailmassa!

Viimeinen alue ennen taas Hollywoodia oli New York (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Attractions/UniversalStudiosSingapore/RidesShows/NewYork) , joka käsitti pienen kaupungin näköisalueen. Alueella sijaitsi mm. parlamenttitalo, taksiauto, kauppoja, musiikkiteatterin, leipomon jne. Kaikki rakennukset oli toteutettu erittäin yksityiskohtaisesti ja jopa viemäreistä nousi savua, kuten oikeassa New Yorkin kaupungissa. Kävelimme rantaan, jonne oli rakennettu laituri, josta näki hienosti toiselle puolelle puistoa. Laiturissa oli jopa pieni vene ankkurissa. Alueella sijaitsi kaksi laitetta, jossa toisessa oli päässyt kokeilemaan "Steve Spielbergin" kanssa elokuvan tekemistä. Toinen laite oli musikaali eli monster-rock. Kumpaakaan emme menneet. Ilma ollessa kuuma ja helteinen ei pelkkä juominen enää auttanut, vaan oli pakko mennä syömään. Hollywoodissa olimme taas uudestaan ja täältä löytyi amerikkalainen hampurilaispaikka, jonka edessä oli menossa musiikki-esitys. Ravintolan eteen oli myös tuotu amerikkalais-autoja, jopa poliisi-auto, jonka vieressä sai ottaa valokuvia. Pääsylipun hintaan sisältyi etulippu ruokailuun ja kauppoihin käytettäväksi, joten ne kannatti käyttää pois ennen poistumista. Siispä näin ollen meidän ruokailu maksoi vaan 2 euroa, kun otimme kaikki hampurilais-ateriat.

Syötyämme päätimme vielä kiertää kauppoja ja ottaa valokuvia muistoksi. Veljeni kävivät vielä uudestaan vuoristoradassa. Taivaalla pilvet kerääntyivät yhteen ja niin alkoi täällä Singaporessa tyypillinen sade, joka tulee rankasti, mutta ei kestä kauaa. Päätimme lähteä puistosta pois, kun olimme nauttineet siitä muutamia tunteja jo. Kannatan, että jokainen joka eksyy Sentosan saarelle, käy puistossa, koska se on hieno kokemus aikuiselle, mutta ennenkaikkea lapsille. Otimme vielä kuvia Universal-pallon luona vesisateessa. Kävimme äkkiä 7Elevenissä,joita Singaporessa on todella monta, ennenkuin lähdimme metrolla takaisin hotellille. Ilma muuttui todella hiostavaksi ja ukkonen alkoi tulemaan päälle. Päätimme kumminkin mennä ylä-uima-altaalle, jossa ei ollut ketään huonon sään takia. Uiminen oli ihan turvallista, koska ukkonen ei tullut ihan hotellin päälle. Kuvissa näkyy harmaa taivas, mutta onneksi tiedämme, että ei siellä noin huono keli ollut aina.

Olimme nähneet Resort World Sentosa-alueella mukavan näköisen ja hintaisen Chilis-ravintolan (http://www.chilis.sg/) , johon päätimme mennä syömään viimeisen saarella vietetyn illan kunniaksi. Chilis ravintola oli kuin Amarillo suomessa, mutta siellä oli hienommat pöydät, jotka oli tehty mosaiikki-laatoista. Ruoka oli maukasta ja palvelu toimi, vaikka ravintola oli ihan täynnä. Ruokailun aikana viereisellä suihkulähteellä oli Lake of Dreams, joka oli uudestaan, kun pääsimme ulos ravintolasta ja jäimme katsomaan sitä. Tämä käsitti tulen, valon ja veden yhdistämän show:n, joka oli toteutettu musiikkiin upeasti. Esitys kesti 15 minuuttia ja vesihöyryä oli paljon ilmassa tämän aikana ja sen jälkeen.

Hotelliin palattuamme oli vielä pakkausta luvassa, koska seuraavana päivänä Sentosa-saari saisi jäädä ja siirtyisimme takaisin mantereelle. Kävimme ottamassa valokuvia pimeältä katto-uima-altaalta ja menimme nukkumaan pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen.

lauantai 8. toukokuuta 2010

28.03.2010 Ostoksia

Puolipilvinen päivä alkoi tietysti aamiaisella. Päätimme lähteä yläuima-altaalle ottamaan aurinkoa ja katselemaan hienoa maisemia. Yläuima-allas käsitti ison uima-altaan, jossa vesi ns. valui alas, aivankuin se olisi valunut maahan saakka. Oikeasti siellä oli vain syvennys, johon vesi meni. Allas-alue oli tehty täällä puusta ja altaan ympärillä oli lepotuoleja. Reunassa oli lisäksi pieni poreallas, jonka poreet menivät päälle nappia painamalla. Siellä aurinkoa ottaessamme näimme kahden hääparin menen alas, koska alhaalla oli lasinen paviljonkin, jossa järhestettiin paljon hää-/juhlatilaisuuksia. Olihan hotelli tunnettu hääparin keskuudessa.

Uimisen jälkeen lähdimme ostoksille läheiseen Vivo City-ostoskeskukseen. Tuolla ostoskeskuksessa liikkeitä oli satoja, kuten monessa Singaporen ostoskeskuksessa. Merkkejä oli mm. Tommy Hillfiger, Hush Puppies, Lacoste, Ted Perry, Guess, Levis, Sara, Mango, Tangs, Charles & Keith, Converse ja Aldo. Sanotaan, että sitä mitä ei Singaporesta, sitä ihminen ei tarvitsekaan. Viereisestä ostoskeskuksesta löytyi McDonalds, jossa kävimme syömässä pientä välipalaa. Ostoksia teimme jonkun verran, mutta sitten päätimme lähteä metrolla takaisin päin. Päätimme kumminkin jäädä yhtä asemaa ennen meidän asemaamme ja käydä katsomassa, että mitä alueelle oikein rakennettiin, koska se näytti niin hienolta ja salaperäiseltä.

Löysimme alueelta monia ostoskeskuksia, ravintoloita sekä Universal Studios Singapore. Ennen varsinaista teemapuistoa pyöri suihkulähteen keskellä iso sininen pallo, joka esitti tätä Universal-logoa, jossa on maapallo. Siinä otimme valokuvia ja ihastelimme aluetta ja päätimme tulla seuraavana päivänä käymään, kun alueella olisi varmasti hiljaisempaa arkipäivän takia. Vierestä löytyi myös Herheys Chocolate Words, jossa myytiin amerikkalaisia suklaita sekä popcorn-kauppa, jossa popcornit oli maustettu mm. juustolla ja karamelilla. Alueella oli toinenkin suuri suihkulähde, jonka päällä meni erilaisia patsaita ja koukeroita. Alueen nimi oli Resorts World Sentosa (http://www.rwsentosa.com/). Alue oli vielä kesken, mutta sinne oli saatu jo valmiiksi ostoskeskus, joka sisälsi ainoastaan tällaisia luksusliikkeitä, kuten Channel, Cucci, Burberry, Bulgari, Rolex, Swarovski ja Tag Heuer. Menimme vain ostoskeskuksen läpi, kun etsimme alueelle tehtyä Hard Rock Hotel Singaporea. Näimme myös matkalla hienoja luxusautoja.

Ostoskeskuksen jälkeen oli vuorossa Casinon (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Gaming/CasinoLevy) sisäänkäynti, jonne vei pitkät likuportaat. Meillä ei tietenkään ollut mitään oikeutta mennä niillä hellevaatteilla sinne Casinolle. Jatkoimme kävelyä paahtavassa helteessä, kunnes vihdoin tulimme Hard Rock Hotel Singapore (http://www.rwsentosa.com/language/en-US/Hotels/HardRockHotel). Emme uskaltaneet mennä sisälle hotelliin, mutta otimme kuvia hotellin edessä olevien kitaroiden luona. Takaisin päin tultaessa otimme vielä kuvia hienoista kattokruunuista sekä ostoskeskuksessa aulassa olevasta Eeva ja Aatami patsaasta. Päätimme lähteä takaisin hotellille hiukan huilaamaan, ennenkuin lähtisimme syömään vielä.

Hotellilla kävimme uima-altaalla katolla vielä uudestaan ja sitten lähdimme syömään samaan paikkaan kuin eilenkin, koska siellä oli ruoka hyvää ja edullista. Kävelimme takaisin päin Merlion Walkia, joka käsitti ensiksi hienon linnan etusivun, jota pitkin käveltiin ylöspäin. Linna vaihtoi väriä kokoajan ja musiikki soi kokoajan. Ylhäällä oli kellot, jotka soivat joka varttitunti. Kohti Merilionia mennessä oli tehty miljoonista mosaiikkipaloista suihkulähteitä, vesisuihkuja, patsaita ja erilaisia pieniä patioita. Tämä oli tosi kaunis sekä päivällä, että pimeällä, koska näissä mosaiikkipaloissa oli paljon värejä. Merlion oli valaistu hienosti iltavalaistukseen violetin ja sinisen sävyissä. Menimme aikaisin nukkumaan, jotta olisimme aamulla virkeitä viettämään viimeistä päivää saarella.

perjantai 7. toukokuuta 2010

27.3.2010 Ollaan turisteja eikun siis matkailijoita!

Pääsimme nauttimaan ensimmäistä kertaa aamiaista ja voi kun siinä oli valinnan varaa. Oli tuoretta leipää, salaatteja, muita vihanneksia, tuoreita hedelmiä, myslejä, leikkeleitä, kuumia ruokia, jugurtteja yms. Toki juotavaakin löytyi vaikka mitä;mehua,teetä,kahvia,smootheita jne. Palvelu pelasti niin, että tee/kahvi tuotiin pöytään ja muut sai hakea itse. Kunnon aamiaisen jälkeen jaksoi hyvin monta tuntia.

Ostimme ns.aluelipun, josta piti valita minne 3 eri kohteeseen haluaisimme mennä. Päätimme ettemme menisi museoon, ajelemaan Segway-laitteella tai katsomaan perhosia perhosparkkiin. Lähdimme kävellen läheiselle The Merlionille (http://www.sentosa.com.sg/explore_sentosa/attractions/the_merlion_merlionwalk.html) eli 37 metriä korkeaan patsaaseen, josta näkee ylhäältä 360 astetta ympäriinsä saarta ja Singaporeakin. Merlion on puoliksi leijona, puoliksi kala. Leijonan päässä meistä otettiin valokuva ja sitten kipusimme ylös ihastelemaan maisemia. Sieltä näkyi kuinka paljon aluetta rakennettiin ja mitä kaikkea sinne oli tulossa vielä. Kävimme vielä alhaalla olevassa matkamuistomyymälässä, jossa saimme ns.onnenkolikkoa vastaan viuhkan muistoksi käynnistä. Ostin sieltä vielä nallen muistoksi reissusta. Oli aika pitää pieni juomatauko ja sitten lähteä ostamaan liput illan näytökseen, jota menisimme rantaan katsomaan. Sitten oli aika lähteä Tiger Toweriin eli panoraamatorniin (http://www.sentosa.com.sg/explore_sentosa/attractions/skytower.html), joka nousee 131 metriin, josta voi ihailla maisemia ja sieltä näkee ihan kunnolla Malesiaan ja Indonesiaan saakka. Hieno kokemus, koska se hytti oli ilmastoitu eikä siellä tullut kuuma.

Torni-elämyksen jälkeen oli aika nauttia jäätelöä, jota siellä myytiin monessa kojussa. Ostimme Uusi-Seelantilaista jäätelöä, joka oli oikein hyvää. Nyt oli aika lähteä Sentosan 4D Magix (http://www.sentosa4dmagix.com.sg/piratesin4d/) , jossa siis istuimet liikkuivat elokuvan tahtiin. Välissä saattoi tuntea, kuinka ötökät menivät jaloissa tai kuinka vesi tuli päälle oikeasti. Elokuva ei kestänyt kuin 20 minuuttia, mutta oli erittäin hauska kokemus, koska tänne ei ole 4D-teattereita vielä rakennettu ainuttakaan.

Subaway-päivällisen jälkeen matkasimmekin tällaisella vanhalla vaunulla Fort Silosoon (http://www.sentosa.com.sg/explore_sentosa/attractions/fort_siloso.html) , joka on ainoa säilynyt rannikkolinnoitus ja se on ollut tärkeä os Singaporen historiassa. Tuolla alueella kuulee ja näkee, miten Singapore hankki itselleen aikanaan itsenäisyyden. Alueella oli paljon tykkejä ja muita aseita katseltavissa ihan läheltä. Matkaoppaana meillä oli sotilas, joka oli puhumaan ja kyselemään mistä tulemme jne. Alueella jopa varoiteltiin siitä, että puissa on käärmeitä, jotka saattavat yhtäkkiä tulla alas sieltä. No emme onneksi nähneet käärmeitä lainkaan.

Palasimme takaisin hotelliin ja pidimme pienen huilaustauon. Löysimme uima-allasalueen myös ns.maan pinnalta, jossa oli iso uima-allas ja vähän kauempana sitten lasten alue. Välissä oli allabaari. Tämä uima-allas oli tehty ns. kallion viereen ja sieltä ylhäältä tippui reunaa pitkin vettä ja sen alle pystyi hyvin menemään aukaisemaan vaikka hartioita. Täällä olimme pari tuntia, kunnes piti mennä vaihtamaan vaatteita, jotta ehtisimme illan näytökseen ajoissa.

Lähdimme metrolla aivan rantaan, jossa oli todella paljon porukkaa, koska oli lauantai-ilta. Menimme siis katsomaan Songs of the Sea-näytöstä (http://www.sentosa.com.sg/explore_sentosa/attractions/songs_of_the_sea.html), johon vesisuihkuilla, pyro-tekniikalla ja lasereilla luotiin näyttämö, jossa tällainen satu esitettiin Orcar-nimisestä kalasta. Esityksessä oli paljon musiikkia ja laulua. Hienon näköinen ja esitys on voittanut monia palkintoja. Esityksen päätteeksi menimme syömään läheiseen ravintolaan, jossa tehtiin singaporelaista ruokaa ja se halpaa. Otimme vielä jälkiruoaksi jäätelöä katukioskista ja sitten menimmekin hotellille nukkumaan ja keräämään voimia seuraavaan päivään.